Teoreema

Proosa olkoon kovaa, se herättäköön levottomuutta. 
Mutta runo on kaiku joka kuullaan, kun elämä on mykkää: 
vuorilla liukuvat varjot: tuulen ja pilvien kuva, 
savun kulku tai elämän: kirkas, hämärä, kirkas, 
hiljaa virtaava joki, syvät pilviset metsät, 
hitaasti maatuvat talot, lämpöä huokuvat kujat, 
hauraaksi kulunut kynnys, varjon hiljaisuus, 
lapsen pelokas askel huoneen hämäryyteen, 
kirje joka tulee kaukaa ja työnnetään oven ali, 
niin suuri ja valkea että se täyttää talon, 
tai päivä niin jäykkä ja kirkas että voi kuulla 
miten aurinko naulaa umpeen aution sinisen oven.
Eeva-Liisa Manner
Eeva-Liisa Mannerin (1921-1995) runot ovat luonteeltaan salaperäisiä. Heitä kummittelee kaikuot, askelmat, varjot, heijastukset; mutta ne herättävät aavemaisuutta täysin selkeällä tavalla. Runo muodostaa Mannerin taiteelliset ominaisuudet tyylillä ja kuvilla. Se tarjoaa esteettisen manifesti, runoutta käsittelevä teoreema. Olen myös motivoitunut siitä, että Mannerin työ on häpeällisesti vähän tunnettu Suomen ulkopuolella.

Comments

Popular posts from this blog

Wendy and The Refugee Neverland (ohjaaja Olli Ilpo Salonen 2017)